Dekkari vailla jännitystä

     "Selasin sähköpostia ja toivoin, että siellä ei olisi ollut mitään kiireellistä. Turha toivo. Saapuneen postin joukossa oli yhden vaativan, mutta hyvin maksavan asiakkaan kysymys, ja tiesin kokemuksesta, että hänelle pitäisi vastata heti, muutoin hän olisi nopeasti entinen asiakas. Vastauksen kirjoittaminen sujui onneksi helposti, koska onnistuin saman tien löytämään kysyjän tapaukseen prikulleen soveltuvan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen. Hapuilin kännykkääni soittaakseni tyttärelleni ja yritin toisella kädellä vetää saapikasta jalkaan, kun puhelimeen pamahti viesti. Tekstiä oli vain muutama sana, mutta ne saivat minut tolaltani: TIEDÄN KUKA TAPPOI MIEHESI. PALATAAN ASIAAN."

     Naisen Vaisto (2011) on Hannaleena Viiman kirjoittama dekkari, joka kertoo 8-vuotiaan Emmin yksinhuoltajaäidistä Johanna Stenistä, joka alkaa selvittää miehensä Riku Stenin kolmen vuoden takaista murhaa. Poliisin mukaan Riku oli kuollut prostituoidun antamiin tyrmäystippoihin, mutta tätä Johanna ei suostu uskomaan, vaan haluaa puhdistaa miehensä ja perheensä maineen. Johannan tutkinta alkaa verkkaisesti, mutta hänen ystävänsä Marin murha herättää hänet horroksesta, ja hän alkaa tutkia murhia tosissaan. Poliisilta salassa tehtävät tutkimukset on hankala pitää poissa julkisuudesta, varsinkin kun lukuisat henkilöt takertuvat mukaan mutkistamaan tarinaa ja totuuden selvittämistä. Tutkimukset herättävät myös arveluttavia kysymyksiä. Liittyvätkö Marin ja Rikun murhat jotenkin toisiinsa? Onko Suomen pääministerillä osaa murhaan?

     Kirjan tapahtumat sijoittuvat nykypäivän Naantaliin, Helsinkiin ja osittain myös Puolaan. Kirjaa on ajoittain hankala ymmärtää, sillä siinä puhutaan monista oikean elämän poliitikoista, mutta kaikki hahmot ovat fiktiivisiä. Esimerkiksi Timo Soini mainittiin useaan otteeseen, kun taas pääministerinä toimi kirjan alussa täysin fiktiivinen hahmo nimeltä Johannes Kivalo. Usein kirjaa on lisäksi hankala seurata liian pitkien lauseiden takia. Kuvailua on myös minun makuuni aivan liian vähän. Juoni on itsessään siedettävä, mutta koko kirja sisältää vain pari jännittävää kohtaa joita on ikään kuin laimennettu. Jännitys menee  hetkessä ohi, eikä siitä oikein jää mitään mieleen. Kirja onneksi paranee loppua kohden, ja murhien lopullista selvittämistä on ilo seurata. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei ainakaan Marin murhan motiivia olisi mitenkään voinut saada selville, mutta Rikun murhan kohdalla koin ahaa-elämyksen. Loppu on lisäksi erittäin kaunis, ja ympyrä sulkeutuu suloisesti. Vähäisen jännityksen takia en kuitenkaan kutsuisi kirjaa dekkariksi, se on enemmänkin poliittinen rikosromaani. Kirja sopii hyvin iltalukemiseksi pitkien tylsyysjaksojensa takia. Suosittelen kirjaa jos sinulla on univaikeuksia, mutta muuten kannattaa jättää väliin.

     Valitsin pohdittavakseni henkilöksi Jimmy Routakankaan, joka avusti Johannaa murhan selvittämisessä.
     Jimmy on Rikun entinen kollega ja hyvä ystävä, joka juopotteli itseltään pois poliisin ammatin. Rikun kuoleman aikoihin hän oli sotkeutunut alkoholin lisäksi huumeisiin ja eleli Kööpenhaminan kaduilla. Sieltä Routakankaan pelasti pastori, jonka ansiosta hän pääsi eroon huumeista, mutta kovat ajat jättivät epäilemättä ikuiset arvet. Routakankaan ulkonäöstä ei kerrota paljoa, mutta hän on selvästi jo vähän aikaa nähnyt mies. Ennen hän oli kuulemma ollut erittäin komea ja karismaattinen, mutta aika, alkoholi ja huumeet olivat muuttaneet miehen olemuksen täysin. Luonnetta ja persoonallisuutta huumeet eivät olleet onneksi muuttaneet; Routakangas esitetään kirjassa luotettavana ja oikeutta arvostavana henkilönä, jonka moraali tosin ei ole kovin korkea. Hänen rikostutkinnassaan tekemänsä päätelmät ovat erittäin loogisia ja monelta kantilta mietittyjä, mutta käytännössä hänen spontaanit ratkaisunsa ovat arvaamattomia.
    Useimpien ystävien kerrottiin jättäneen Routakankaan tämän alkoholiongelmien vuoksi, eikä tämän perheestä tai sukulaisista kerrottu mitään. Mies oli kuitenkin kyennyt hankkimaan työn vartijana, ja oli ainakin kertomansa mukaan aina selvänä töissä ja töitä edeltävänä päivänä. Johannan ja Routakankaan välillä on tietynlainen jännitys ja rentous samaan aikaan, vaikkei kumpikaan myönnäkään tuntevansa vetoa toiseen. Kirjassa ehkä ärsyttävintä on juuri se, että näiden kahden tiet eivät koskaan kohtaa, vaikka he sopisivatkin toisilleen.

     Kirjaa lukiessani ymmärsin, että jos haluaa saada selville totuuden hinnalla millä hyvänsä, löytää väkisinkin jotain jota ei oikeastaan edes olisi halunnut tietää. Ihminen on luontaisesti utelias, mutta liikaa toisten juttuihin kajoaminen ei kannata, varsinkaan jos tilanteeseen liittyy vaarallisia tekijöitä. Voin paljastaa, että juuri uteliaisuus tappoi sekä Rikun että Marin. Jotkut arvoitukset saattavat olla vain tarkoitettu salaisuuksiksi.

Satuolentoja ja sisällissotaa

     Pst! Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia. Pan's Labyrith (2006) on meksikolaisen Guillermo del Toron ohjaama fantasiaelokuva, joka sijoittuu sisällissodan jälkeiseen espanjaan. Elokuvan päähenkilö on nuori tyttö, vasta 13-vuotias Ofelia (Ivana Baquero). Hän matkustaa sairaan ja raskaana olevan äitinsä kanssa espanjan syrjämaille, Francon tukikohtaan. Siellä äidin odottaman lapsen isä, ankara ja säälimätön kapteeni Vidal (Sergi López) odottaa heitä. Elokuvassa näyttelevät lisäksi mm. Maribel Verdú (Mercedes), Álex Agulo (tohtori) sekä Ariadna Gil (Carmen).
    Elokuvan juoni poukkoilee kahdella tasolla. Toinen ulottuvuuksisa on muille kuin Olifialle näkymätön fantasiamaailma, jossa fauni (Doug Jones) tarjoaa Ofelialle mahdollisuutta muuttua kuolemattomaksi, ja palata maan alle, tytön oikean, kuninkaallisen perheen luokse. Toinen ulottuvuus on niin sanottu todellisuus, jossa eletään vuotta 1944. Sisällissodan jälkeiset ajat tulevat hyvin esille elokuvassa, jossa vaara on koko ajan läsnä, varsinkin kun tukikohtaa ja kapteenia vastaan on punottu salaliitto.

    Pan's Labyrinth on saanut kokonaista kolme Oscaria (paras puvustus, paras lavastus sekä paras maskeeraus), eikä ihan turhasta! Pan's Labyrinth on visuaalisesti aivan huikea. Fantasiamaailman örkit, keijut ja muut käppyrät vaikuttavat aidoilta, ja maisemat ja lavasteet ovat sananmukaisesti satumaisia. Lisäksi näyttelijät ovat kuin luotuja rooleihinsa. Erityisesti Ofeliaa näyttelevä  Ivana Baquero loistaa aitoudellaan ja tunteikkuudellaan läpi elokuvan. Kaunis kokonaisuus saa hyvin vastapainoa fantasiamaailman rumista olennoista, kuten jättimäisestä rupikonnasta, ihmisperunasta sekä velttoihoisesta lapsentappajasta, jolla on silmät kämmenissä. Elokuvassa jännitystä riittää miltei jokaiseen sekuntiin, joten katsomista on vaikea jättää kesken. Myös äänitehosteet ja musiikki ovat kehumisen arvoisia. Kuuntele soundtrack täältä.

    Elokuvaa ei suositella alle 15-vuotiaille, sillä se sisältää voimakkaita kohtauksia, joissa useimmiten veri lentää. Se on elokuvan miltei ainoa miinus, sillä itse en luonnehtisi väkivaltaa viihteeksi. Jollain tavalla se kuitenkin tuo outoa todellisuutta muuten niin outoon todellisuuden rajoilla olevaan elokuvaan. Elokuvaan ei myöskään pääse heti aluksi sisälle, sillä poukkoilevaa juonta on hankala ymmärtää.

    Koska raja fantasiamaailman ja todellisuuden välillä oli niin häilyvä, tämä elokuva sopii loistavasti sanaani. Lisäksi juonesta paljastuu kokoajan uusia käänteitä, eikä tulevaa voi arvata ennalta. Elokuva paljastaa salaisuuksiaan pikkuhiljaa, mikä piti ainakin minut tiukasti kiinni sohvassa. Elokuvan dramaattinen, mutta tavallaan suloinen loppu jättää olon melko tyhjäksi. Mitä jos Ofelia vain kuvitteli kaiken, eikä mikään ollutkaan totta? Mitä me oikeastaan edes tiedämme ympärillä olevasta maailmasta? Entä jos kaikki keksimämme onkin valhetta? Onko tietämämme maailma todellinen? Onko paljonkin sellaista, minkä olemassa olosta emme tiedä? Nämä ovat salaisuuksia vailla kertojaa.

    Hyvä elokuva ei lopu kesken, mutta jättää silti kysymyksiä mietittäväksi. Siksi annankin Pan's Labyrinth:ille 4½ tähteä, se on tosiaankin katsomisen arvoinen.

    Kiitos vielä Mimmylle elokuvan suosittelusta! :)

Miksi lähdit?

Lähdenkö taas vain sinua etsimään.

Jätit jälkeesi vain kysymysnipun.

Miksi jätit mut ihan yksinään?

Sytytän olohuoneeseen tuikun.

Tiedät, etten pärjäisi ilman sinua.

Miten saatoit? Mietitkö yhtään?

Etkö ajatellut ollenkaan minua?

Tule takaisin, niin sun syliis ryntään.

Saanko koskaan tietää missä olet?

Elämä on suuri mysteeri mulle nyt.

Toivon että takaisin tulet.

Itsesi olet hyvin minulta salannut.

Hiljaa hengitän ja mietin, otan kaapista limua.

Mitä tein väärin? Mitä sun mielessä liikkuu?

Sinähän rakastat minua!

Nyt tuikun liekki hiipuu.

Jään yksin hämärään.

Onko enää syytä elää?

En tiedä enää yhtään mitään.

Mitä sinä haluaisit tietää?

"Salassa pidettävä asia, selittämätön tai selvittämätön asia, arvoitus, mysteeri." Sanakirja luonnehtii sanaa salaisuus esimerkiksi näin. Sanan alkuperästä ei ole tietoa, eikä sille ole mitään yhtä, suurempaa selitystä. Sanana, yhtäpaljon kuin merkitykseltään tämä sana on melko arvoituksellinen, ja minulle vielä tässä kohtaa pieni mysteeri.

Wikipedia taas yhdistää sanani tabuun jotka ovat siis asioita, joita "syystä tai toisesta ei haluta keskustelun piiriin aivan riippumatta siitä, mitä niistä tiedetään." Sana tabu itsessään tulee tongan kielestä (Tonga on saarivaltio tyynellämerellä) ja tarkoittaa pyhää ja kiellettyä, mutta en voi suoraan yhdistää sitä sanan salaisuus alkuperään.

Salaisuus.. Valitsin tämän sanan miettittäväksi ja analysoitavaksi 9. luokan päättötyötä varten. Sain miettiä koko kesän sopivaa sanaa päättötyöhöni ja päädyin pohdinnan jälkeen tähän sanaan vasta ensimmäisellä äikäntunnilla.Tässä sanassa oli sitä jotain, mikä sai minut sen valitsemaan. Jokaisella ihmisellä on salaisuuksia, jotka he pitävät vain itsellään. Itse uskon, ettei ihminen ole ihminen ilman pieniä salaisuuksia. Voisiko joku olla niin avoin, että kertoisi kaikki ajatuksensa edes parhaalle ystävälleen? Ei, se on minun näkökulmani tähän asiaan.

Salaisuudet vetävät ihmisiä selvästi puoleensa. Jos lipsautat toisen ystäväsi salaisuudesta pätkän toiselle, hän vaatii saada tietää loputkin. Useat myös rupeavat itse selvittämään asiaa, sillä he palavat mielenkiinnosta saada tietää. En halua yleistää, mutta erityisesti tytöt ovat kuuluisia juoruilusta ja selän takana puhumisesta. Monet, mukaan lukien minä itse, haluaisivat tietää tuntemiemme ihmisten salaisuuksia, ihan ilman mitään järkevää syytä. Ehkä juuri tämä oli yksi syy miksi tämän sanan valitsin. Mielenkiinto ja nimemukaisesti salaperäisyys ovat asioita joita minulle tulee sanasta mieleen. Seuraavan kahdeksan kuukauden ajan minä kirjoitan mm. ajatuksiani, mietelmiäni ja osuvia löytämiä asioitani tästä sanasta, josta ei tarkemman pohdinnan jälkeen olekkaan niin helppo kirjoittaa.

~ Anna